perjantai 6. helmikuuta 2015

Fiilinkei ja judui

En oo oikein tehnyt mitään kovin erikoista tässä viime aikoina niin en oo näköjään tullut kirjoittaneeksikaan mistään, mutta oikein hyvin menee edelleen! Koulussa on tosi kiva jakso menossa; tanssissa meillä on maaliskuussa koko vuoden isoin/tärkein esitys (samalla myös assessment eli tavallaan koe) joten tehdään vaan eri numeroita siihen kaikilla tunneilla. Näyttelemisessä meillä oli parisen viikkoa sitten ensimmäinen osa assessmentia ja esitettiin näytelmä East ja ensi perjantaina on kokeen kakkososa - sopivasti näytelmän nimikin on Two, heh. Noi on keskenään todella erilaisia ja samoin kanssa mun roolit niissä ei vois olla kauempana toisistaan ja tykkään superpaljon tästä järjestelmästä. East on anti naturalistic, eli näytteleminen kuuluu vetää aivan överiksi, sanoja kuvitetaan liikkeillä, joilla ei useinkaan oo mitään tekemistä sanoman kanssa ja kaikki on tosi fyysistä. Two on taas täysin naturalistinen ja kieltämättä tuntuu mukavalta ihan näin vaihtelun vuoksi esimerkiksi istua paikallaan kun puhuu :D


Tää kuvitus on nyt huikeeta kännykkälaatua, mutta onpahan kuitenkin! Täällä on ollut viimeiset pari päivää ihan huiput kelit, aurinko paistaa ja on vilpoista mutta ei liian kylmää. Tänään oli koulussa ensimmäinen parent review day, johon piti varata kymmenen minuutin aikoja joissa puhutaan eri aineopettajien kanssa omasta edistymisestä. Mulla ei ollut yhtään tapaamista tänään, vaan kaikki ens viikon torstaina, niin on ollut hyvin rento päivä. Normaalia koulua ei ollut ollenkaan, mutta meillä oli kuitenkin puolentoista tunnin tanssiharkat, joissa tehtiin omia koreografioita. Mun koulu alkoi siis vasta kahden jälken, niin ehdin sitä ennen tehdä jo vaikka mitä. Kävin esimerkiksi skeittaamassa ympäri kaupunkia kun oli niin nätti ilma. Tän kollaasin eka kuva on eiliseltä, tykkään tosiaan ihan hullun paljon näistä ilmoista. Sitten oon ottanut käyttöön mun maailman hienoimmat kultakengät (!). Nää oli mulla keskiviikkona koulussa ja en oo varmasti vielä koskaan saanut yhtä paljon kommentteja mistään vaatevalinnasta :D Mutta ei mulla oo kyllä koskaan ollutkaan mitään noin siistiä! Ja viimeinen kuva on tiistailta, ensilumi tuli ja suli. Ton lumimäärän takia suurin osa junaliikenteestä Eghamiin oli peruttu ja herätessä kun kävin Facebookissa niin useampi ihminen oli päivittänyt kysymyksiä siitä, että onko koulu suljettu "lumimyrskyn" takia. Sitten kerroin iloisesti kaikille tarinoita Suomen talvista ja siitä, että esimerkiksi vasta yli -20 asteen pakkasessa sai olla välitunnit sisällä ja kaikki oli ihan järkyttyneitä.


Nää kaikki kuvat on jo vähän vanhempia, mutta kyllä se Lontoo on vaan niin nätti! Ei yhtään haittais esimerkiksi jatko-opintoja lukion jälkeen suorittaa noissa maisemissa...


Oon tässä viime aikoina myös lukenut tosi paljon (tai no kaikki Potterit :D) ja hengaillut kissan kanssa. Ja ottanut maisemakuvia. Oon myös juonut litroittain teetä, mutta siitä mulla nyt ei oo kuvaa tähän. Oikeimmanpuolimmainen kuva on koulun drama-osaston teatterikäynniltä Lontooseen katsomaan Othelloa. Lavasteet oli huippuhienot, näyttelijät vähän väsyneitä ja sovitus ei paras mahdollinen. Mutta tulipahan nähtyä, ja aina reissut on hauskempia kun normaali koulunkäynti (tai ainakin englannintunnit).

Ensi viikko on vielä koulua ja sitten koittaa taas half term eli tällä kertaa paikallinen hiihtoloma. Silloin luvassa ainakin matkustelua :) Mulla on tässä tulossa erinäisiä tapaamisia eri suomi-ihmisten kanssa ja on vaan tosi hassua kun taas maailmat kohtaa. En jotenkin osaa ihan yhdistää tätä englantielämää suomielämään. Tavallaan tuntuu siltä, että täällä elän jotain vaihtoehtoista elämää ja suomihommat on ihan oma, erinäinen juttunsa. Erityisen epätodelliselta tuntuu just se, että pian taas on ykköselämän ihmisiä täällä kakkoselämän maailmassa. Kaiken kaikkiaan todella outo tunne, jota on vaikea ees yrittää selittää. Mulla ei oo oikeestaan missään vaiheessa ollut varsinaista koti-ikävää, ihmisiä kyllä on tosi kova ikävä mutta paikkoja ei senkään vertaa. Tiiän jo nyt että yks asia mitä tuun suuren suuresti ikävöimään täältä on tää koko ympäristö. Kaunis vanha kaupunki, Lontoo lyhyen junamatkan päässä - maailman ankein Kuopio ei oo kovin lohduttava ajatus. Oon muutenkin tässä viime viikkojen aikana miettinyt enemmän juttuja, mitä just tuun kaipaamaan tai vaihtoehtoisesti en ainakaan kaipaa yhtään. Vähän hassua kyllä vielä vaivata päätä näillä ja murehtia, onhan mulla tässä onneksi vielä monta kuukautta jäljellä :)

2 kommenttia:

  1. Millon sulla on lähtö kotiin vai tiiäks vielä? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en tiiä! oon tosiaan ilman järjestöö eli ite saan silleen päättää mutta ei oo vielä ostettu lippuja :) heinäkuun lopussa varmaan kuitenkin

      Poista