maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mä tanssin mä hyörin ja sitten mä lepäilin

Nyt on kaikki tanssinäytökset tanssittu ja taas palattu arkeen, melko vähäksi aikaa tosin koska perjantaina alkaa pääsiäisloma! Unta ja ruokaa ja kaverihommia, en malta oottaa :) Viime viikko oli hyvin tapahtumarikas ja erityisesti tanssia täynnä, mutta alotanpa tässä nyt kuitenkin edeltävän viikonlopun yökyläilykuvilla.


Meillä oli pizzaa...


...leiri olohuoneessa...


...ja kohtuullisen väsy kissa <3___<3




Mutta maanantaina ei tosiaan tarvinnut mennä ollenkaan koululle vaan koko päivä vietettiin tanssinäytöksen merkeissä. Kenraaliharkoissa saatiin sitten tietää sisään- ja uloskäynnit lavalta ja muut vastaavat ja itse esitykseen mennessä ei enää stressannut! Oli huippua esiintyä pitkästä aikaa ja kyllä ne vaan menee aina kaikki biisit paremmit yleisön kanssa. Melkein kaikki esiintymisasut oli hyvin jäätävähköjä mutta esimerkiksi mun leveelahkeisista kirkkaanvioleteista liian isoista sifonkihousuista hopahtavaan biisiin sain ponnareiden avulla käärittyä samanlaiset pökät kun Aladdinilla ja heti tunsin olevani paljon gangstampi :D Oli vähän outoa esiintyä ihan uudessa paikassa uudehkojen ihmisten kanssa Studion näytösten sijaan, mutta oli kuitenkin tosi kivaa!


Tiistaina ei tarvinnut mennä kouluun kun vasta lounaan jälkeen koska aamun tanssitunnit oli peruttu ja tuntui tosi hyvältä. Muuten ei kouluviikolla tainnut mitään kovin ihmeellistä tapahtua, englannissa kirjoitin aineen "How formal and informal language is used in college", jota meidän opettaja ylisti ja sanoi että ansaitsisin melkeinpä A*, score. Ja perjantaina actingissa oli esitelmät "How to produce voice and maintain a healthy voice" ja sekin meni ihan hyvin. Ai niin ja tiistaina saatiin kans arvosanat ekasta actingin unitista, eli niistä kahdesta näytelmästä jotka tehtiin ja sain D joka ei oo ABCD-asteikon D vaan BTEC-kurssien D eli Distinction, score x 2!


Lauantaina käytiin koko host-perheen kanssa aamulla juoksemassa ja juoksin jotain viiden kilometrin kaltaista! Tanssissa oltiin tehty torstaina kaikkia fitness-hommia ja perjantaina oli ihan kunnollinen kolmen tunnin tunti joka kyllä todellakin tuntui kolmelta tunnilta, niin olin valmiiks jo aika lihasjuminen, mutta jaksoin koko lenkin ja oon aika ylpee. Sitten käytiin normiruokaostoksilla ja myöhemmin mentiin vielä Costcoon, jossa myydään suunnilleen ihan kaikkea, mutta kaikki vaan tosi isoissa pakkauksissa. Oli tosi hauskaa vaan kävellä ympäriinsä ja ihmetellä, himotti esimerkiksi 48 patukan Snickers-pakkaus, mutta jätin sen kuitenkin hyllylle ihan iloisena koska vois olla vähän liikaa... Ehdottomasti paras löytö sieltä oli kuitenkin persimonit! MAALISKUUSSA!!! Ostettiin kaks 16 hedelmän pakkausta, koska ollaan kaikki ihan faneja. Oon nyt maailman onnellisimpana syönyt noita useemman päivässä. Illalla oli partyt Niamhin luona ja oli oikein mukavaa mutta ei kuitenkaan parhaat paardit missä oon ollut :D



Eilen aamusta lähdettiin Lontooseen määränpäänä The Royal Ballet School, jossa me collegen balettiryhmän kanssa esiinnyttiin osana aDvANCE -projektia. Aamun harkat sujui ihan mainiosti ja kaikki oltiin aika innoissamme, mutta sitten mulle iski taas tosi kova mahakipu ja tärinä, ihan samanlainen kun viimeks kun olin Lontoossa?! En yhtään taas tiiä että mikä oli, mutta erityisen epämiellyttävä. Missasin kenraaliharkan kun en oikeesti päässyt tuolista ylös, mutta sitten taas noin neljän tunnin jälkeen todella nopeasti parani olo. Esitykseen mennessä olin jo aika kunnossa ja sain kyllä tanssittua meidän Manon-inspiroituneen koreografian paremmin kuin koskaan aiemmin, onneksi. Ois ärsyttänyt ja harmittanut niin paljon, jos en ois tyhmän vatsan takia saanut tanssittua. Pitää toivoa että seuraavaa neljän tunnin intensiivistä mahakipua/tärinää ei tule, ja jos tulee niin sitten on asiaa lääkärille. Mutta kaikesta huolimatta koko toi projekti ja esitys oli ihan todella todella todella siisti ja mahtava juttu, en ois kyllä yhtään arvannut että vaihtovuoden aikana tie veisi tuonne! Koko host-perhe oli katsomassa ja kannustamassa ja esityksen jälkeen mentiin syömään superhyvään meksikolaiseen ja sen jälkeen vielä frozen yogurteille :) <3

Otsikko Maija Vilkkumaan biisistä Monopolii!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Mitäs tässä

Suunnittelin kirjoittavani tän postauksen yhestä viikosta mutta aika vähän taas hujahti niin nyt tulee kahden viikon asioita tässä :D Meillä on tänään tanssinäytös ja esiintymispaikalle tarvii mennä vasta kolmeksi, niin oon tässä pitänyt ihanan rennon aamun, nukuin hyvin ja söin paljon ja nyt elämä taas hymyilee. Eilen oli vähän kurja päivä koska meillä oli tekniikkaharjotukset tanssinäytöksen tiimoilta ja en oo kyllä koskaan aiemmin ollut tollaisessa harjoituksessa. Monta tuntia meni mutta mitään ei tanssittu kunnolla ja ei turhaan kerrottu että mistä tullaan lavalle ja minne poistutaan ja muita juttuja mitkä ois ollut ihan kiva tietää... Mutta en jaksa enää stressata, katotaan jos tänään vielä ennen illan esitystä saatais tietää, ja oon mä joka tapauksessa aika innoissani!

Nyt viikonloppuna pidettiin leffailta kavereiden kanssa meillä ja oli huippua, mutta laitan siitä pari kuvaa vaikka seuraavaan postaukseen kun ne tässä rikkois mun megahuonolaatuisten puhelinkuvien kollaasisarjan :D


Pari viikkoa sitten syötiin intialaista ja oli niin hyvää että ikuistin hetken, heh. Tiistaina tolla viikolla kävin koulun jälkeen ostamassa junalipun ja matkakortin seuraavalle päivälle ja oli ihana skeitata kotiin kun oli niin keväistä ja nättiä. Tykkään vaan Windsorista ihan hirmuisen paljon! Juna-asemalla myös asikaspalvelu toimi erityisen hyvin ja siitäkin tuli tosi hyvä mieli. Ja Sidney on edelleen suloinen :)


Keskiviikkona (tai siis kaks viikkoa sitten keskiviikkona) oli suuri päivä koska suomiystävä Elina oli Lontoossa <3 Tai oli muinakin päivinä mutta keskiviikkona mä hyppäsin junaan ja Waterloolla sitten tavattiin ja oli ihanaa! Syötiin Nando'sissa ja ruoka oli hyvää mutta muutaman tunnin päästä en ollut enää yhtä onnellinen siitä koska en oo varma että sainko jonkun ruokamyrkytyksen vai minkä mutta kuitenkin iski ihan jäätävä mahakipu ja tärisin kauttaaltaan ja oli vaan erittäin paha olo :( Illan kohokohtana (ainakin Elinalle :D) oli Shawn Mendesin keikka, mutta multa se meni vähän ohi koska oli tosiaan ihan todella kamala olo. Istuin suurimman osan keikasta siellä takanurkassa ja join varovasti vettä, mutta hyvältä kuulosti kuitenkin. Vatsakipu vähän hellitti keikan jälkeen ja kotiin selvisin ongelmitta ja seuraavana päivänä olin taas elämäni kunnossa. En yhtään tiiä, että mikä oli, mutta paha kuitenkin. Onneks oli kuitenkin muuten ihan huippu päivä! Terkkuja Kuopioon <3


Torstaina meillä oli koululla Open Evening, eli sama homma mikä oli joskus loka-marraskuussa, ja tälläkin kertaa esiinnyttiin siellä full dip-tanssilaisten kanssa. Olin koululla aamusta iltaan mutta oli tosi kiva päivä kun siellä oli kaveritkin kuten esimerksi Marina, jonka kanssa otettiin kauniita yhteiskuvia :D


Tässä me ollaan absurdissa asuyhdistelmässä verkkosukkikset + balettitossut, mutta siitä huolimatta tykkään tosta biisistä ihan sikana! Me ollaan tanssissa tehty oikeestaan kaikki tänpäiväsen näytöksen numerot eri koreografien tyylisesti ja niistä Open Eveningissä esitettiin Bob Fossen Bye Bye Blackbird ja sitten William Forsythen hengessä tehty oma biisi. Anna oli illan hattuvastaava :D


Tässä on taas juttuja viime viikolta ja viikonlopulta ennen sitä, joka sisälsi mm. maailman parasta sushia Stainesin SushiNarassa <3 Viikko sitten sunnuntaina myös ostin juoksukengät (!!!). Meidän taloa suurinpiirtein vastapäätä on Windsorin Long Walk ja muutenkin lähistöllä ihan mielettömät juoksumaisemat ja -reitit, niin oon ihan innoissani mun uudesta harrastuksesta. Juoksin jo melkein 5 kilometriä yks päivä! Sain viime viikolla myös mun tilauksen American Apparelin aleista, musta ihana samettihame ja siisteimmät shortsit koskaan <3___<3 Viimekin torstaina olin taas koululla aamusta iltaan kun siellä järjestettiin Higher Education Evening, eli paikalla oli edustajia eri yliopistoista ja mäkin huomaamattani tulin keränneeks (ilmaiseksi saadun, juhuu!) kangaskassillisen täyteen esitteitä eri kursseista. Itse jäin paikalle lähinnä siks, että halusin käydä kuuntelemassa esitelmän UCAS-hakemusten teosta, mutta oli kyllä todella hyödyllinen ja hyvinjärjestetty tapahtuma. Sen jälkeen katsottiin vielä koululla näytelmä Drama Baby, joka oli tehty yhteistyössä National Theatren kanssa. Sen oli kirjoittanut meiän koululle sama tyyppi, joka kirjotti Skinsin ja vaikka tarinan loppu tulikin aika äkkinäisesti niin tykkäsin kyllä! Koulun loppumisen ja yliopistoesittelyjen välissä syötiin eväitä Greggsin edessä ja ihana mies sieltä antoi meille ton maailman söpöimmän prinsessa-cupcaken kun se oli jäänyt yli jostain. Mulla on tosta tallessa toi kruunu, joka on siis muovinen sormus :) Jee Greggs jee!

Rupeen tästä tekemään eväitä tälle illalle jos vaan pääsen tästä sohvalta ylös. Lämmin kissa sylissä lämpimän läppärin kanssa on aika voittamaton yhdistelmä :D

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Verhojen toisella puolella Jeesus levittää kätensä maan ylle

Kevät on täällä! Tänään paistoi aurinko täydeltä taivaalta ja oli yli +15°C, en valita. Käytiin ulkoilemassa ja mä skeittasin ristiin rastiin Long Walkia ja oli ihanaa koska tasainen alusta ja kaunis ilma :) Aattelin yltsiä vähän ja kirjottaa joko huomenna tai ylihuomenna vähän ajankohtaisemman postauksen, mutta nyt tulee kuvat Portugalista!

Oltiin tosiaan Lissabonissa host-perheen kanssa lomaviikon torstaista sunnuntaihin ja oli ihan tosi tosi hyvä reissu; käveltiin ympäri kaupunkia, syötiin hyvin ja nautittiin lämpimämmistä keleistä. Siellä tuli nähtyä mm. São Jorge Castle, Designmuseo, Belémin kaupunginosa, hedelmäpuoteja jotka yhä myi persimoneja (!), maailmannäyttelyalue ja hirveesti ihania mosaiikkilaattaseinäisiä taloja, hienoja (ja huonoja) graffiteja ja täysissä kypsissä hedelmissä olevia sitruspuita. Maistettiin myös paikallisia pastel de nata -leivonnaisia, sikahyviä! Mulla on kuvia melkoinen määrä niin annan niiden puhua puolestaan :)










































Otsikko Scandinavian Music Groupin biisistä Lissabon!