lauantai 17. tammikuuta 2015

Rahalla saa ja Tulisalamalla pääsee

Vuosi on vaihtunut ja koulu on alkanut ja arki on palannut ja kaikenlaista on tapahtunut, mutta viime viikonloppu oli erityisen hyvä. Torstaista tiistaihin suomikamut Anniina ja Lotta oli kyläilemässä ja vieläkin vähän hengästyttää kaiken kävelyn ja tekemisen jäljiltä. Lontoota nähtiin ristiin rastiin, Windsoriakin ihan kiitettävästi ja erityisesti Harry Potter oli matkassa mukana. Yhtä erittäin epäonnekasta junamatkaa lukuun ottamatta oli kyllä ihan huiput viitisen päivää!

Käytiin mun yhessä Lontoon lempipaikassa Notting Hillissä, Tate Modernissa, shoppailemassa Oxford Streetillä ja Carnaby Streetillä (best!), British Museumissa, Sherlock-maisemissa Baker Streetillä, Buckinghamin palatsilla, kävelemässä Tower Bridgellä, Piccadilly Circusilla, King's Crossilla, Trafalgar Squarella, Parlamenttitalon eli Elisabetin tornin eli Big Benin juurella ja missähän kaikkialla vielä. Keskeisen Lontoon eri alueita tuli kyllä käveltyä läpi aika kattavasti. Ja syötiin sikana donitseja! Maanantaina kohteena oli Potterstudiot ja oih ja voih oli ihan yhtä mieletöntä toisellakin kerralla! Kiitos kun kävitte täällä, ystävät <3

Koulu mulla alkoi taas viime viikolla, mutta koska nyt on ollut menossa mock examit niin on ollut aika rentoa. Mulla ei itelläni ollut mitään kokeita, ja kaikki tanssi- ja teatteritunnit olikin normisti mutta englannista oli taukoa, eli esimerkiksi just maanantaina mulla ei muutenkaan olisi ollut koulua. Sain tietää enkuntuntien peruuntumisesta vasta vuodenvaihteen jälkeen, mutta näppärästi oltiin just tolle vapaalle maanantaille varattu liput Potteriin, haha. Suurin osa mun koululaisista on tehnyt kokeita ja pitänyt vapaapäiviä, vähän Suomen koeviikkomalliin, niin on kyllä ollut aika hiljaista pelkkien BTEC-opiskelijoiden ollessa koululla normaalin ehkä noin miljoonan (laitoin aluks että tuhannen, koska oikeesti tuntuu siltä että koululaisia on ihan järjetön määrä, mutta piti vaihtaa kun älysin että siellä muuten oikeesti on reilusti tuhat oppilasta) ihmisen sijaan, mutta ylihuomenna kouluvuosi jatkuu kaikilla normisti. Mikä on kyllä oikeesti tosi kivaa koska kaikki kaverit on sitten taas paikalla.

Olin itse laiskana matkassa ja en pitänyt kameraa mukana kuin yhtenä päivänä (enkä kyllä silloinkaan ottanut kuvia, lol), joten hurjasti kiitos Anniina kuvamateriaalistasi! Erityisesti Potterkuvat on kaikki aika naamapainotteisia, mutta kaikesta muusta mahdollisesta laitoin kuvia edelliseltä kerralta :)





Heh.






Oli oikeesti hauskaa vaikka mun naama ei ihan sitä kuvastakaan.






<3 <3 <3


Kuljettiin lipuilla millä pääsee Windsor - Paddington, metrot ja bussit Lontoossa ja sitten Paddington - Windsor. King's Crossilla testattiin kuitenkin, että pääsiskö Lontoo-osuudella juna-asemallekin ja hyvin pääsi! Onnellisina nojailtiin pylväisiin laiturien 4 ja 5 välillä, missä 9 3/4 -kohtaukset on kuvattu, mutta sitten ei päästykään porteista takaisin ulos. Älysin siinä, että käytettiin siinä juna-aseman laiturille mennessä tavallaan se lipun junapaluumatka (Paddington - Windsor), mutta onneks yrmy virkailijamies päästi meidät läpi kun sopersin jotain epämääräistä Harry Potterista. Ja illalla Paddingtonilla oli jostain syystä portit auki, niin ei tarvinnut ees siellä onneks enää rueta selittämään tilannetta, score!






Snape's angels.


Osa kaksi.


Liityin kerhoon :D Oikeesti mun lempihahmot on Regulus Musta, Scorpius Malfoy ja Gellert Grindelwald eikä mikään Kalkaros. En kyllä ihan tiiä miksi, koska kaikki noista on todella todella sivuhahmoja, jotka ei oikeestaan ees esiinny tekstissä kuin mainintoina. No, tykkään mä kans Lunasta. Ja Siriuksesta. Remusta unohtamatta!





Best. Day. Ever.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti