maanantai 22. syyskuuta 2014

Englannin erot ja hassut hommat

Oon tässä nyt parisen päivää vaille kuukauden asunut vierailla mailla, huh. Oon kirjoittanut ylös kaikkia eroja Suomeen verrattuna tai muuten vaan erilaisia juttuja joihin oon kiinnittänyt erityishuomiota. Eli tässäpä tulee,

Erilaisia englantilaisia asioita:


1. Maidot on esimerkiksi tällaisia! Täällä on maitopurkkeja eikä -tölkkejä. Lisäksi maidot eivät mene merkeittäin sillä tavalla kuin vaikka Valio ja Ingman, vaan kauppojen mukaan. Tässä on Marks & Spencerin maitoa, Tescolla ja Sainsbury'silla on omansa. Maitoa myös myydään ihan valtavissa pakkauksissa, isoin on ehkä 3,4 litraa.

2. Autot ajavat "väärällä" puolella tietä. Vasemmanpuoleista liikennettä ei huomaa kun itse istuu kyydissä, mutta katua ylittäessä pitää aina erikseen ajatella, että autot tosiaan tulee eri suunnasta. Myös ratti on eri puolella kuin Suomessa.

3. Täällä käytetään huomattavan paljon legginsejä housujen tilalla. Siinä, missä Suomessa jonkun asussa näkisi mustat, korkeavyötäröiset farkut, täällä on legginsit. Täällä ei myöskään tunnuta aina välittävän kovin paljoa siitä, että miten läpinäkyvät ne legginsit on...

4. Uggeja oon nähnyt käytettävän koko täälläoloaikani ajan. Ei siinä, on ihan ok jos välttämättä haluaa käyttää superpörröisiä lampaannahkakenkiä kun on +25° C, mutta jotenkin tuntuu oudolta.

5. Ovet avautuu sisäänpäin. En oo ikinä ajatellut kiinnittäneeni huomiota ovien aukeamissuuntaan, mutta on tosi outoa, kun huoneesta poistuessa ja ovi pitää vetää eikä työntää :D


6. Pistorasiat on erilaisia, terv. adapterielämä.

7. Joka paikasta saa viinietikkasipsejä <3 Ja erilaisia viinietikkasipsejä! Löytyy vaikka minkä mallisia, oon nähnyt mm. norsusipsejä ja kiemurasipsejä. Ja täällä ihan oikeesti sanotaan sipseistä aina crisps eikä koskaan chips :D Chipsit on sitten ranskalaisia.

8. Kauppojen kassoilla liukuhihnan päässä pakkausalueella on ilmaisia muovipusseja. Mutta ne on ohuempia ja pienempiä kun Suomen maksulliset!

9. Busseissa (tai ainakin mun bussissa) (ei oma, mutta se, millä kuljen kouluun ja takaisin) on vaan yksi ovi edessä, eikä muita uloskäyntejä.

10. Täällä on luonnongingereitä! Sen verran, että kyllä siihen on kiinnittänyt huomiota. Suomesta tiiän ehkä kaksi luonnonpunahiuksista ihmistä :D


11. Pöydän/tuolinjalanaluset ei oo niinkään huopatassuja, vaan tällaisia kuppeja.

12. Paahtoleivät on kaikki valtavan kokoisia.

13. Todella suuri osa postikorteista on kaksiosaisia, jotka myydään kirjekuorien kanssa.

14. Maksettaessa summia ei pyöristetä. On tosi outoa, kun joku maksaa vaikka £1.99, ja sitten oikeasti saa sen yhden kolikon takaisin! Ja myös puntamerkki tulee tuolla tavalla summan eteen, eikä taakse kuten euro :D

15. Teepusseissa ei oo naruja. Tai ainakaan missään niissä, mitä meillä on.


16. Roskiksissa on tällaisia kuvia, missä lukee miltä alueelta ne on :D

17. Leffateatterileffoissa (tai ainakin siinä yhdessä minkä oon käynyt katsomassa) on ihan jäätävä määrä mainoksia, huh huh.

18. Päivällinen syödään yleensä myöhemmin kuin Suomessa = ei erikseen iltapalaa.

19. Teetä juodaan ihan koko ajan.

20. Koulusta ei saa ruokaa, vaan ravitsemispuoli on hoidettava itse. Oon mennyt lähinnä salaateilla, ja ainakin vielä tuntuu tosi kivalta aina illalla koota valmiiksi seuraavan päivän lounas :)

Tuun varmasti vielä törmäämään vaikka minkälaisiin kummallisuuksiin, mutta nää oon huomannut tässä neljän viikon aikana!

4 kommenttia:

  1. eikää ihana mua jotenki hirveesti huvitti tää postaus :D varsinkin legginsit nauratti hehe. muttaa musta on ihana lukee näitä sun postailuja ja i kinda miss youuuu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joka päivä legginsit järkyttää yhtä paljon :D ja voi ikävä on hurja mutta hyvä että blogista on iloa <3

      Poista
  2. haha tutulta kuulostaa! oon iteasiassa aatellut itekki tehä vastaavan postauksen, pääset säki sit lukee mitä mä oon kummallisuuksia mä oon hoksannu :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tee!! on ihan outoa miten just ihan pienet merkityksettömät asiat on niin erilaisia ja miten siihen kiinnittää huomioo :D

      Poista